No hui.. edellisestä postauksesta on vierähtänyt jo aika tovi. Pahoittelut tästä viiveestä, mutta tänä aikana on pesue muutettu uuteen osoitteeseen ja se on vienyt kyllä kaiken liikenevän ajan ja voimat.
Mutta kuitenkin, mihinkäs sitä on tarinoinnissa viimeksi jääty...
Juu, eli treenaamisen aloitin jälleen kerran ja toistin sitä vanhaa, hyväksi havaittua kaavaa.
Tulosta tuli ja kaiken piti olla hienosti, mutta oliko?
Ehkä se päällisin puolin näytti ulkopuoliselle, että kaikki oli hienosti. Elämässä oli käytännössä kaikki tarvittava, mitään ei puuttunut ja kuntokin oli ihan kiitettävä. Silti kuitenkin kaikki oli jälleen kerran TYHJÄÄ.
Monesti mietin, että mikä hemmetti minussa on vikana, kun kaiken pitäisi olla mallillaan, silti en tunne niin.
Sitä tunnetta on vaikea kuvailla, kun sinulla on kaikkea, mutta siltikin jotain puuttuu, mutta et itsekkään osaa sanoa MITÄ se jokin puuttuva on. Jälleen oltiin siis tilanteessa, että itse elän kuin jossain sumussa miettien, että mikä tämä juttu oikein on. Tätä kesti kovasti yli pari vuotta ja JÄLLEEN oltiin tilanteessa, että pohja häämötti... ja nyt se mieli vasta maassa olikin. Koko elämä oli ollut käytännössä sen jonkin etsimistä, mutta kun et itsekkään tiennyt mitä etsit. Oli kaikki elämän ylä- ja alamäet, huonot ihmissuhteet, juoruämmät, kavalaakin kamalammat "muka"-ystävät... Siinä ei enää paljoa treenimotivaatiota ole, kun kaiken on toistanut useampaan kertaan ja kuitenkin kaikki on aina kaatunut. Mielessäni ajattelin, että miksi ihmeessä edes yrittäisin enää mitään, se kun kaatuu kuitenkin lopulta.
Tässä eletään aikaa reilu 5 vuotta sitten. Teeskentelin kaikille kaiken olevan mainiosti ja onnistuin siinä niin hyvin, että kukaan ulkopuolinen ei tiennyt tasan mitään siitä, mikä oli totuus. Olin ulospäin iloinen, menevä ja kaikin puolin reipas ja toimelias. Sisäpuoli olikin sitten juuri päinvastoin.
Mieli oli niin totaalisen musta kuin olla voi. Sittenpä kaikki jälleen kerran alkoi heittää häränpyllyä...
Ihminen kun kuvittelee luovuttaneensa, elämällä yleensä on jokin ässä hihassa ja niin oli tälläkin kertaa.
Elämä heitti minulle eteen ihmisen, jota kerran vilkaisin silmiin ja jotakin tapahtui, jota en tänä päivänäkään täysin osaa selittää...
jatketaampas tarinointia seuraavalla kerralla ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti